Automatiikka
Asennamme räätälöityjä automatiikkoja asiakkaan kohteen ja tarpeen mukaisena pakettina.
Automatiikalla voidaan toteuttaa kaikki seurakunnan tai muun asiakkaan tarvitsemat ja toivomat soitto-ohjelmat. Kellojensoittoautomatiikkamme on suunniteltu vankalla ammattitaidolla. Automatiikka asennetaan sakastiin tai esimerkiksi tapuliin.
Perinteitä noudattaen ohjelmat ohjelmoidaan toimiviksi samoin kun käsin soitettuina; ne laaditaan täysin seurakunnan tai muun asiakkaan toiveiden mukaisesti. Suomen seurakunnilla on omat perinteensä soitto-ohjelmien suhteen, mutta nykyaika on tuonut tullessaan myös uusia tarpeita, joten autamme mielellämme ohjelmien laatimisessa.
Kellot saadaan soimaan täysin halutulla rytmillä halutun mittaisine taukoineen, kaikkine alku- ja loppuläppäyksineen, sanomakellot miehille ja naisille erikseen tarvittaessa ikäilmoituksin, jne. Ohjelmissa otetaan huomioon kaksoispyhät ja esimerkiksi sähkökatkojen varalta aikakellon käynti varmistetaan akulla latauslaitteineen.
Ohjelmien tai soitettavien kellojen lukumäärä ei vaikuta hintaan, ja niitä voidaan tarvittaessa muuttaa tai uusia sopimuksen mukaan. Ohjelmat voidaan asentaa toimimaan pelkästään valittaessa tai niin, että osa ohjelmista toimii täysin automaattisesti, esimerkiksi ehtoo-, huomen-, papinkello sekä alku/yhteen -soitto.
Automatiikkaan on saatavana myös käyttöä helpottavia lisälaitteita, kuten GSM-ohjaus, joka esimerkiksi hautajaisissa mahdollistaa kellojen soiton joustavalla aikataululla. Automatiikkaan voidaan kytkeä myös esimerkiksi murtohälytykset tai valaistus, vaikka useimmiten sillä hoidetaan lähinnä luukkujen aukaiseminen ja sulkeminen sekä soitto-ohjelmat.
Automatiikan ohjaukseen voi laatia myös pakkas- ja myrskyrajan. Tämä säästää vanhoja arvokkaita kirkonkelloja ja varsinkin myrskyille alttiilla rannikolla tapulien torniluukkuja mekanismeineen.
Asennusliike EL-Ringman Oy
PL 32
13211 Hämeenlinna
Puhelin: 040 701 4504 vastaajapalvelu
Sähköposti: asennusliike@el-ringman.com
Suurimpaan osaan kohteitamme asennetaan nykyään laitteisto, jossa on myös GSM-ohjaus. Esimerkiksi sanomakello voidaan soittaa virastosta käsin ja hautaussoiton saattaja saa huomaamattomasti aloitettua, kun arkku on ulkona ja päätettyä haudalla täsmällisesti ajallaan. Matkapuhelinohjauksesta ei synny kustannuksia, sillä laite kytkeytyy päälle ilman, että linja varsinaisesti avautuu. Hautausmaan koko tai maaston muoto ei aiheuta hankaluuksia kuten monissa muissa kauko-ohjausmenetelmissä. Menetelmä on varmatoiminen, helppokäyttöinen ja erittäin suosittu.
*Carillo-soittimiin asennetaan automatiikka, jonka ominaisuudet ovat aina riippuvaisia kellojen lukumäärästä. Suuriin Carilloihin on saatavana esimerkiksi Key Board –näppäimistö, jolla Carilloa voidaan soittaa urkujen tapaan. Pienempiä Carilloja pystytään myös ohjaamaan näppäimistä kellokohtaisesti, ja tietysti Carilloja soitetaan myös valmiiksi ohjelmoiduin soittovalinnoin.
Palveluumme kuuluvat itse laitteisto, ohjelmointi sekä laitteiston asennus ja kytkentä toimintakuntoon paikanpäällä. Opastamme laitteiston käytössä ja annamme jatkossa tarvittaessa opastusta puhelimitse.
Laitteistolla ja asennustyöllämme on aina kahden vuoden takuu. Ohjelmamuutoksia saa laitteeseemme ensimmäisen kolmen kuukauden ajan veloituksetta (postikulut). Tässä ajassa asiakas yleensä on varmistunut tarvitsemiensa ohjelmiensa määrästä ja laadusta. Tämän jälkeenkin kuitenkin ohjelmien muokkaaminen ja vaihtaminen on täysin mahdollista.








