Etusivu  |  Yritys  |  Kellot  |  Automatiikka  |  Lyömälaitteet  |  Luukkujen avausmekanismit  |  Referenssit

Luukkujen avausmekanismit

Asennamme torniluukkuihin seuraavanlaisia avausmekanismeja:

Torniluukkuja automatisoidessamme olemme 37 vuoden ajan käyttäneet sähköisiä karamoottoreita. Olemme kokeilleet muitakin vaihtoehtoja, mutta kokemus on osoittanut karamoottorit parhaiksi. Käyntiääni ei kuulu ulos, ne eivät tarvitse jatkuvaa huoltoa ja toimivat Suomen säässä kuin säässä.

Luukkujen avautuminen sekä sulkeutuminen kestävät noin 15 sekuntia. Karamoottori avaa luukun tasaisen liukuvasti, sopivan hitaasti ja arvokkaan näköisesti. Luukut ohjelmoidaan yleensä soittoautomatiikkaan niin, että luukut avautuvat ennen soittoa ja sulkeutuvat heti soiton jälkeen. Näin tornin vesi- ja lumivahingot minimoituvat, eivätkä linnut pääse torniin pesimään.

Luukut on mahdollista ajastaa avautumaan myös täysin riippumatta kellojensoitosta, jos kauniita kelloja esimerkiksi halutaan pitää näkyvillä. Kellotorniin asennetaan myös sähköpääkeskus kaikille laitteille, kelloille ja luukkumoottoreille.

Hoidamme myös sähköasennukset toimintakuntoon. Laitteet tarvitsevat toimiakseen ainoastaan yksivaihevirran ja ohjaus suoritetaan 24 voltilla tai langattomasti. Tornin luukkujen koko ja aukaisutapa määräävät karamoottorin työntötangon pituuden sekä moottorilta tarvittavan voiman; tapulin rakenne ja luukkujen sijainti sen rakennammeko moottoreille jonkinlaiset telineet, apuvarret tms.

Kaikenlaiset luukut saadaan toimimaan automaattisesti, olipa niiden materiaali, koko, määrä, avautumistapa tai -suunta millainen tahansa. Räätälöimme niin yksinkertaiset, kuin monimutkaisetkin rakenteet joka torniin tapauskohtaisesti.

Asennusliike EL-Ringman Oy
PL 32
13211 Hämeenlinna

Puhelin: 040 701 4504 vastaajapalvelu
Sähköposti:
asennusliike@el-ringman.com

Copyright © 2008
Asennusliike EL-Ringman Oy
Annamme niin moottoreille kuin työllemmekin joka kohteessa kahden vuoden takuun. Takuun edellytyksenä on luukkujen sellainen kunto, että niiden on mahdollista esteettä avautua säällä kuin säällä. Erittäin tuulisiin kohteisiin voimme asiakkaan toivomuksesta räätälöidä laitteiston, joka jättää luukut avaamatta myrskyisessä säässä. Kellot voidaan tällöinkin soittaa, mutta suljettujen luukkujen takaa. Luukkujen toimintaan voidaan tarvittaessa asentaa myös pakkasraja.